Suositus: Hevosen lastausongelma

mennessä | tammi 7, 2022

Aina asiat ei onnistu, kuten toivoisi. Hevosongelmien kanssa ei kannata painia yksin. Apua on saatavilla. 😊🙏Tässä erään asiakkaani kertomus lastauskoulutuksesta.

”Kävimme muutaman kerran kisoissa kesällä 2020. Lastaukseen varasimme aikaa aina useamman tunnin, sillä hevosella oli vanhat traumat koppiin menosta. Samu hermostui valtavasti jo nähdessään kopin. Sille iski paniikki, ja muuten kiltti ja lempeä ruuna oli jopa vaarallinen lastaustilanteessa, se kuopi päin, koitti potkia, rynni päältä.

Useamman ihmisen voimin yritimme kaikkemme, jotta löytäisimme keinot lastaamiseen, tuloksetta. Viimeinen kisareissumme vieraassa paikassa päättyi 3 tuntia kestäneeseen lastaus taisteluun kaatosateessa. Apureita paikalla oli jälleen useampia. Samu oli hermostunut, ja vaikutti mahdottomalta saada hevonen koppiin. Se jopa kaatui riuhtoessaan lastaus sillalle.

Lopulta hevonen oli niin uupunut tappeluun, että luovutti taistelun ja se saatiin reissusta kopilla kotiin. Silloin päätimme, että mihinkään ei enään lähdetä, ennen kuin lastaaminen on turvallista ja mielekästä hevoselle ja ihmiselle. Kutsuimme apuun Mervin.

Ajattelimme, että lastauskoulutus tulee olemaan erittäin haastava ja pitkä operaatio. Olimmehan useampi ihminen jo useampana kertana luulleet tekevämme kaiken voitavan. Hevonen oli kuitenkin ensimmäisen kerran sisällä kopissa, kun Mervin koulutusta oli takana n. 10min.

Videolla tilanne nyt, kun Mervi on käynyt luonamme 2 koulutuskäyntiä.

Meille tämän hevosen koppiin saaminen oli kaukainen haave. Koppiin lähettämisestä ei ole osattu edes haaveilla. Mervin ansiosta Samu lastautuu nyt lähettämällä täysin rentona ja lastaustilanne todella on turvallinen ja mielekäs sekä hevoselle että ihmiselle. Lastaamisen lisäksi olemme oppinut ymmärtämään paljon paremmin hevostamme, ja saaneet paljon työkaluja myös muuhun maasta työskentelyyn. Kaikki odotukset on roimasti ylittyneet.

Kiitos korvaamattomasta avusta sekä hevoslähtöisestä, lempeästä ja jämäkästä koulutuksesta Mervi Pakola! Jos hevosesta pitäisi kirjoittaa kattava käyttöohje, luottaisin tehtävän sinulle. 😊

Lue myös:

Suosituskertomus: selkäännousuongelmat

Suosituskertomus: selkäännousuongelmat

Kävin pari viikkoa sitten apuna hevosen selkäännousuongelmissa. Alla omistajan kertomus ja video tähän liittyen. ***** ”Iso ja lämmin kiitos Mervi opeistasi Käynnistäsi on nyt reilu puolitoista viikkoa ja välillä ihmettelen, oliko meillä oikeasti haasteita...

Eteenalas -ratsastamisen hyötyjä

Eteenalas -ratsastamisen hyötyjä

Ravurista ratsuksi verkkokurssin Doni näyttää kuvassa hyvän eteenalas-muodon mallia. Tässä Donilla on ratsastettu n. 6 viikkoa, kun ensimmäinen viikko opeteltiin asioita maastakäsin. Donin kanssa lähdettiin liikkeelle ihan alkeista, kuten pohkeen opettelemisesta....