Kirjoitan taas hevosen kivusta. Miksi? Koska jokainen näkee selkeän akuutin kivun, kuten selvän ontuman tai ähkyn tms. Mutta yllättävän paljon hevosilla on kiputiloja tai epämukavuutta, jota on vaikea huomata. Saaliseläimenä hevonen ei välttämättä näytä kipua kovin helposti ja se tuo meille sen haasteen. Vaikka kuinka haluaisimme heti auttaa hevosta, jos se on kipeä, se on välillä haastavaa huomata.
Välillä huomaamme, että hevonen on kipeä, mutta vaatii salapoliisityötä löytää syy ja uskoa siihen, että se hevonen nyt ei vain ole ilkeä, aggressiivinen, säikky, arka, tammamainen, orimainen tai mitä nyt muita syitä voikaan keksiä käytökselle, joka viittaakin kipuun. Hevoset ovat toki erilaisia ja käytökselle on monenlaisia syitä. Tässä tarkoitan vain sitä, kun joskus kuulen selkeästi kipukäytökseen viittaavasta käytöksestä, mitä moninaisempia selityksiä. Niiden selitysten huono puoli on se, että hevonen jää tutkimatta ja hoitamatta.
Yleisin keino näyttää kipua on käytös, jos sitä ei näy selvästi liikkeessä tai muuten hevosessa ulospäin. Käytös muuttuu useimmiten huonompaan suuntaan.
Jos kipua ei huomata ja hoideta, tapahtuu yleensä joko niin, että hevonen huonontaa käytöstä (varsinkin, jos kipu pahenee) tai niin, että hevonen luovuttaa ja muuttuu reagoimattomaksi, jopa opitusti avuttomaksi, koska se ei voi vaikuttaa kipuun, eikä saa viestiään kerrottua ihmiselle, jotta saisi apua. Hevonen voi olla myös hyvin arka tai säikky tai voi olla olematta. Kipu näkyy hevosissa hyvin yksilöllisesti. Edes samassa paikassa oleva kipu ei oireile aina samalla tavalla. Se tuo taas lisähaasteen kivun tunnistamiseen.
Kipeä hevonen on voi olla myös sellainen, että se toimii tutun jo luotetun ihmisen kanssa selvästi paremmin kuin oudomman kanssa, johon hevonen ei vielä luota.
Koulutuksellisesti kipeä hevonen ei edisty, edistyy hitaasti, edistyy vain, jos käyttäisi niin kovasti painetta, että hevonen välttää ennemmin sitä kuin kipua tai samaa asiaa joutuu aina vain uudelleen kouluttamaan johdonmukaisesta, motivoivasta koulutuksesta huolimatta.
Jos minä epäilen hevosessa kipua, ennemmin poissuljen ensin sen mahdollisuuden kuin koulutan hevosta, joka onkin kipeä ja yrittää kertoa siitä. Haaste tässä on se, että se kivun syy ei välttämättä löydy heti, vaikka hevosella olisi selkeätkin kivun oireet. Toisaalta jokainen kipuepäily, ei välttämättä ole oikeasti kipua, vaan voi olla myös jotain muuta. Esimerkiksi opittua käytöstä. Joskus näiden erottaminen on vaikeaa. Usein kivusta johtuva huono käytös on selkeästi normaalista poikkeavaa, rajumpaa tai jotenkin muuten isompaa. Ei kuitenkaan aina.
Suureksi haasteeksi olen myös huomannut ihmisen reaktiot siihen, kun tulee kipuepäily. Se tuntuu meistä pahalta, jos emme ole huomanneet hevosen kipua. Joskus tästä syystäkin kipu jää hoitamatta.
Hevoselle parasta olisi se, että kipuepäilyt otettaisiin tosissaan ja tutkittaisiin. Minä tutkin ennemmin turhaan kuin koulutan hevosesta, jolle se asia, mitä pyydän, aiheuttaa kipua.
Jokainen ongelmallinen käytös ei toki johdu kivusta. Jos hevosella on useissa tilanteissa ongelmallista käytöstä, olet perehtynyt hevosen oppimiseen ja silti tuntuu, ettei edistystä oikein tule, se on yksi hyvä merkki miettiä, mitä hevonen yrittää käytöksellään kertoa.
Terveen hevosen kouluttaminen on yleensä helppoa, kun tietää, mitä tekee. Hevoset ovat hyvin nopeita oppijoita. Yksilöllisiä eroja toki on ja menneet tapahtumat ja aiemmin opitut asiat vaikuttavat paljon.
Minusta tämä on myös yksi hyvä perustelu sille, miksi jokaisen hevosen omistajan ja käsittelijän pitäisi ymmärtää, miten hevonen oppii ja miten ihminen voi opettaa sille asioita ja saada hevosen motivoitua tekemään asioita, kuten me toivomme. Koska silloin kipukin olisi helpompi huomata. Kun käytös ei olisi siitä kiinni, että hevonen ei ymmärrä.
Arki olisi sujuvaa, turvallista ja helppoa. Jos se muuttuisi huonompaan suuntaan, ihminen osaisi heti kertoa hevoselle, mitä käytöstä ei-toivo ja mitä toivoo. Jos muutosta parempaan ei tulisi, ihminen tietäisi miettiä ja tutkia kivun mahdollisuutta.
Hevosen hyvinvointi ja kipu on sellainen asia, mikä kiinnostaa minua todella paljon ja opiskelenkin aiheesta koko ajan lisää. Kivun tunnistaminen ei ole minullekaan helppoa. Joskus en huomaa kipua, joskus voin epäillä kipua turhaan, joskus huomaan kivun vasta seurattuani hevosta pidempään. Joskus taas onnistun auttamaan kivun syyn löytymisessä etänäkin tai tilanteissa, joissa hevonen on kärsinyt kivusta pitkään, mutta sitä ei ole osattu epäillä ja vinkistäni hevonen saa lopulta avun.
Haluan oppia hevosen kivusta lisää, jotta voisin auttaa enemmän hevosia ja toki siinä samalla hevosihmisiä. Myös hevosen kuntouttaminen ja sellainen liikuttaminen, mikä tukee hevosen terveyttä, kiinnostaa minua suunnattomasti. Joskus aiemmin kilpailin enemmän, ehkä kilpailen taas myöhemmin lisää, mutta tällä hetkellä minua kiinnostaa erityisesti hevosen hyvinvointi ja kivun tunnistaminen ja hoitaminen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Sekä se terveellä tavalla liikkuminen ja asioiden tekeminen ja opettaminen hevoselle niin, että se ymmärtää ja tekee asioita kanssamme mielellään.
On mieletöntä saada palautetta, miten on voinut auttaa hevosen kivun kanssa. Miten hevonen on päässyt eroon kivusta, josta se on saattanut yrittää kertoa käytöksellään jo pitkäänkin. Parempaa palkkaa en voisi työstäni saada kuin se, että olen voinut olla avuksi. <3
Jos minä epäilen kipua, en etsi syyllisiä siihen. Syyllisen etsiminen tai itsensä syyllistäminen hevosen kivusta ei auta, vaikka siitä paha mieli helposti tuleekin. Hevosen tutkiminen ja hoitaminen auttaa. Uskon siihen, että jokainen hevosihminen haluaa hevoselleen pelkkää hyvää ja hoitaa hevosensa heti, jos tietää sen olevan kipeä. Epäily kivusta on paljon haastavampi. Joskus oireet voivat olla niin lieviä, että ei auta muuta kuin seurata hevosta tarkemmin kuin aiemmin ja jos toteaa muita oireita tai oireiden pahenevan, tutkii sitten tarkemmin.
Sellainen saarna tänään. 😄🙏 Kiitos ja anteeksi. Rapsutuksia hevosillenne.
Kuvaaja Tarja Kivirinta. Kuvassa mahahaavasta kärsinyt hevonen Salli.
