Kun hevonen on kipeä, asiat ovat hankalia. Parasta tässä työssä on pystyä auttamaan hevosia ja hevosihmisiä. 
Aina se ei ole helppoa, koska aina minua tai hevosta, joka yrittää kertoa kivusta, ei uskota.
Tässä toisenlainen tarina. Sellainen, jossa sain olla mukana ja, jossa hevonen sai avun. Sellainen tarina, joka kannustaa minua jatkamaan ja saa hyvälle tuulelle. Suvin ja Pojun kertomus.
Suvi kertoo näin: ”Ollaan tosi kiitollisia sun neuvoista ja paneutumisesta asiaan. Huomaa, että teet tätä työtä oikeesti sydämellä ja intohimolla eläinten puolesta. Oot varmasti yks suuri edelläkävijä hevosten kipuasioissa ja teet erittäin merkityksellistä työtä, kun jaat tietoa kivusta ja muutat ihmisten asenteita niistä vanhoista käsityksistä, kuinka hevonen vaan perseilee siihen käsitykseen, että sillä on oikeesti syy käytökseensä. Toi työ ei varmasti oo aina vaan helppoa ja ruusuilla tanssimista.
Pojun tarina meni näin. Kesken ratsutuksen hevonen alkoi potkia mahansa alle ja pysähteli, näytti selkeästi että nyt sattuu. Ratsutus oli jätettävä kesken ja alettava miettiä, missä nyt mättää. Seuraavat päivät hevonen oli hyvin kiukkuinen ja jo harjatessa ja mahaa lähestyessä alkoi takajalka nousta ja hevonen hermostua. Talutellessa yritti napsia ihmistä koko ajan. Tämä käytös ihmetytti.
Olimme käyneet Mervin maastakäsittelykurssien lisäksi Mervin kipukurssin ja siksi päädyimmekin kääntymään Mervin puoleen pyytämään apua. Mervin ja Mervin kurssin ohjeiden mukaisesti skannailtiin hevonen läpi ja siitä saatiinkin voimakasta kipureaktiota.
Lähetettiin skannausvideot Merville ja videoiden ja keskustelujemme perusteella aloimme yhdessä epäillä syyksi hiekkaa. Aloitimme Psyllium -kuurin joka lisäsi kipukäytöstä, jolloin käännyimme taas Mervin puoleen kysymään neuvoa. Hän epäili suoliston ärtyneen Psylliumin aloituksesta, kun hiekka on lähtenyt liikkeelle. Koska hevonen näytti niin selkeästi kipua, lähdimme klinikalle, jossa syyksi todettiinkin hiekka.
Hevosta letkutettiin klinikalla ja nyt jatkamme Psyllium kuuria kotona. Tänään tilanne on se, että hevonen on ihan kuin toinen hevonen. Noin kiltti ja hyväntuulinen se ei ole ollut edes meille tullessaan!”
-Suvi ja Poju
Tällä tarinalla oli ihanan onnellinen loppu. 
Haluan jakaa kiputarinoita, jotta kivun tunnistaminen paranee ja hevoset saisivat nopeammin apua. Minua harmittaa vastustus, jota joskus saan, vaikka itse näkisin selvästi hevosen olevan kipeä. Onneksi suurin osa hevosen omistajista ottaa asian tosissaan, jos heidän hevosillaan epäillään kipua.
Kun hevosen kivun tunnistamisessa oppii paremmaksi, säästyy isommilta ongelmilta ja oppii, mikä käytöksessä vaatii kouluttajan apua ja mikä eläinlääkärin tai muun hevosen terveysalan ammattilaisen apua. Se helpottaa huomattavasti hevosarkea.
