Apujen selkeys ja erotettavuus

mennessä | helmi 6, 2022

Apujen, joilla hevoselta asioita pyydetään tulisi erota toisistaan selvästi, jotta hevonen voi tietää, mitä siltä halutaan.


Erityisesti ratsu-uran alkuun pitää opettaa hevoselle apuja, jotka eroavat selkeästi toisistaan. Kun hevonen osaa jo enemmän, voidaan opettaa hienosäätöä ja enemmän toisiaan muistuttavia apuja. Ei kuitenkaan voi olla niin, että avut ovat ihan samanlaiset, mutta joskus ne tarkoittavat toista asiaa ja joskus toista.

Se, miksi on käytännöllistä käyttää samoja apuja kuin yleisesti kyseisessä lajissa käytetään on, että silloin ei tarvitse antaa seuraavalle ratsastajalle ohjekirjaa siitä, mitä apuja itse on hevoselleen opettanut. On siis käytännöllisempää käyttää niitä apuja, joita muutkin osaavat käyttää. Silloin ratsastaminen on hevosellekin selkeämpää, kun kaikilla ratsastajilla on sen kanssa yhteinen kieli. Kannattaa siis mahdollisimman paljon noudattaa yleisesti käytössä olevia apuja, jotta muutkin voivat ratsastaa kyseisellä hevosella ongelmitta ja ilman valtavaa ohjekirjaa kyseisellä hevosella käytettävistä avuista.

Joissakin asioissa yleisesti käytetyt avut ovat hyvin lähellä toisiaan tai jopa melkein samat. Silloin pitää miettiä, millä tavalla teen tästä asiasta hevoselle selkeästi erottuvan, jotta sille on selvää kumpaa asioista pyydän. Esimerkiksi käynnin ratsastaminen reippaammaksi ja raviin siirtyminen on minulle aiemmin opetettu kouluratsastuksessa samalla avulla – puristavalla pohkeella. Jos hevosen kuitenkin haluaa siirtyvän raviin pienestä puristuksesta, ei sitä voi käyttää silloin käynnin ratsastamiseen reippaammaksi. Näissä tulee olla ero. Mieluiten selkeä ero, jotta hevosella ei tule väärinymmärrystä.

Toiset taas käyttävät tähän istuntaa, joka sekin toimii toisilla, mutta ei ihan kaikilla. Itse olen sillä kannalla, että jokaiseen pyydettävään asiaan tulisi olla jokin selkeä pyyntö, joka ei ole niin hienovarainen, että se olisi pelkästään istunnan muutos. Sillä tavalla pyynnöt ovat hevoselle selkeitä ja tosiaan hevonen useamman ihmisen ratsastettavissa helpommin. Istuntaa kannattaa toki hyödyntää lisänä ja varsinkin varmistaa, ettei sillä jarruta, jos haluaa lisää liikettä, mutta sen ei minusta pitäisi olla ainoa keino.

Minusta tähän on ollut hyvä neuvo se, että käytetään käynnin reippaampaan tahtiin puolelta toiselle pohjetta. Eli raviin siirtyminen on puristus molemmilla pohkeilla yhtä aikaa ja käynnin temmon lisäys on puolelta toiselle pohje. Tällöin pohjetta käytetään rintakehän liikkeen mukana niin, että rintakehän mennessä ulos kosketetaan hieman sisäpohkeella. Rintakehän mennessä sisään kosketetaan ulkopohkeella. Tämä siksi, että rintakehän mennessä ulos on sisätakajalka silloin tulossa hevosen alle. Eli ajoittamalla vuorottelevat pohkeet oikein, saadaan vaikutettua nimenomaan ylhäällä olevaan takajalkaan, jolloin saadaan samalla aktivoitua tiettyä takajalkaa pidemmälle hevosen alle.

Mehän voimme vaikuttaa vain ylhäällä olevan jalan askelta pidentäen, koska voimme pyytää sitä syvemmälle alle. Tai voimme pyytää ylhäällä olevaa jalkaa enemmän ristiin väistöissä. Pidätteillä taas voidaan vaikuttaa maassa olevan jalan maassa olo aikaan.

Vuoropohkein pyydetty käynnin temmon lisäys on siis kahdestakin syystä hyvä keino. Siksi, että hevonen erottaa avun raviin siirtymisestä, eikä tee virheitä sekoittaessaan niitä. Toisekseen siksi, että oikein ajoitettuna tällä tavalla saadaan parannettua käynnin laatua lisäämällä askelpituutta sen sijaan, että saataisiin vain nopeammat jalat.

Muitakin esimerkkejä hyvin samankaltaisista avuista löytyy. Laukannoston ja sulkutaivutuksen avut muistuttavat myös hyvin paljon toisiaan. Niissäkin kannattaa olla eroa.

Minulla ero on se, että laukannostossa pääasiallinen nostoa pyytävä pohje on sisäpohje, joka napauttaa noston hetkellä. Takana oleva jalka kertoo apuna, mitä laukkaa haluan, koska se aktivoi laukan aloittavaa ulkotakajalkaa hevosen vatsan alle. Näin saan helpommin myötälaukan. En kuitenkaan purista takana olevalla ulkojalalla, koska silloin saisin hevosen työntämään takaosaa sisälle, joka taas ei ole toivottavaa kouluratsastuksessa.

Sulkutaivutuksessa taas takana oleva ulkojalka on aktiivisempi, koska siinä takaosaa halutaan sisälle. Sisäjalkani taas on rauhallinen, vaikka korjaakin taivutusta tarvittaessa. Napautus kuuluu vain laukannostoon.

Puristuksen sijaan käytän myös enemmän pohkeen kosketusta. Puristus nimittäin on jo aika iso apu. Mutta siitä ehkä lisää myöhemmin.

Jutun pointtina siis se, että muista pitää avut hevoselle selkeästi toisistaan erottuvina, jotta sillä ei ole vaaraa sekoittaa niitä toisiinsa. Osaavammalla hevosella hienosäätöä voi jo tehdä, jolloin toisiaan muistuttavia apuja voi käyttää muistaen sen, että ero niissä tulee silti olla.

Lue myös:

Suositus: HPT Hevostaito-osaaja® Mervi

Suositus: HPT Hevostaito-osaaja® Mervi

Mervi Elg yrityksestään Ratsastus ja Vikellys Rasipelto Kangansniemeltä on suorittanut HPT Hevostaito-osaaja® - koulutuksen. Onnittelut Merville! Tässä Mervin ajatukset koulutuksen jälkeen: "Kiitokset HPT Hevostaito-osaaja® -koulutuksesta! Olen toiminut hevosten...

Suositus: HPT Hevostaito-osaaja® Outi

Suositus: HPT Hevostaito-osaaja® Outi

Outi Kavasmaa on HPT Hevostaito-osaaja® -koulutuksesta 2021 valmistunut hevosnainen! Hän vaikuttaa Keski-Suomen alueella, Jyväskylän seudulla ja opiskelee koko ajan lisää hevosista. Tässä on hänen valtavan ihana palautteensa koulutuksesta: "HPT Hevostaito-osaaja®...